12 Aug 2014

Lymed-tiimi valloitti Euroopan korkeimman vuoren, Mt. Elbruksen

Lymedin oma seikkailutiimi hyppäsi autoon ja huristeli Kaukasusvuoristoon Venäjälle huiputtamaan Euroopan korkeinta vuorta, Mt. Elbrusta (5642 m). Essi, Tanu, Matti ja Juha saavuttivat huipun 1.8. klo 10.05, kahdeksan tunnin patikoinnin jälkeen.

Lymed-tiimi käytti tarkoitukseen suunniteltuja Lymed Sport-vaatteita akklimatisaation ja suorituskyvyn parantamiseksi koko vuorella oleskelun ajan. Kaikilla oli jatkuvasti päällä housut ja paita, myös öisin nukkuessa. Tiimi koki saaneensa apua kompressiovaatteista muun muassa palautumiseen raskaiden päivien välillä sekä korkeudesta johtuvaan koko kehon turvotukseen. Päivän aikana tiimi käytti tarvittaessa vielä kompressiosukkia yhdessä housujen kanssa ehkäisemässä jalkaterien turvotusta.